korvakuulo

korvakuulo

Finnish

Etymology

korva (“ear”) +‎ kuulo (“sense of hearing”)

Pronunciation

• IPA^(key): /ˈkorʋɑˌkuːlo/, [ˈko̞rʋɑˌkuːlo̞]
• Rhymes: -uːlo
• Syllabification^(key): kor‧va‧kuu‧lo

Noun

korvakuulo

1. ear (in the sense of ability to hear something, especially music and language, and discern whether it sounds the same as heard before)

   soittaa / oppia korvakuulolta / korvakuulon mukaan ― to play / learn by ear

   Kansanmuusikoiden ainoa opettaja oli korvakuulo.

   Folk musicians only learned by ear. literally: The only teacher folk musicians had was their ear.

   Osaatko virittää moottorin korvakuulolla?

   Do you know how to tune an engine by ear?

2. (biblical) hearing, hearing of the ear
   • 1992, The Holy Bible, Job 42:5:

     Vain korvakuulolta sinut tunsin. Nyt ovat silmäni nähneet sinut.

     I have heard of Thee by the hearing of the ear, but now mine eye seeth Thee.

Declension

Inflection of korvakuulo (Kotus type 1/valo, no gradation)
nominative		korvakuulo	korvakuulot
genitive		korvakuulon	korvakuulojen
partitive		korvakuuloa	korvakuuloja
illative		korvakuuloon	korvakuuloihin
		singular	plural
nominative		korvakuulo	korvakuulot
accusative	nom.	korvakuulo	korvakuulot
	gen.	korvakuulon
genitive		korvakuulon	korvakuulojen
partitive		korvakuuloa	korvakuuloja
inessive		korvakuulossa	korvakuuloissa
elative		korvakuulosta	korvakuuloista
illative		korvakuuloon	korvakuuloihin
adessive		korvakuulolla	korvakuuloilla
ablative		korvakuulolta	korvakuuloilta
allative		korvakuulolle	korvakuuloille
essive		korvakuulona	korvakuuloina
translative		korvakuuloksi	korvakuuloiksi
instructive		—	korvakuuloin
abessive		korvakuulotta	korvakuuloitta
comitative		—	korvakuuloineen

Possessive forms of korvakuulo (type valo)
possessor	singular	plural
1st person	korvakuuloni	korvakuulomme
2nd person	korvakuulosi	korvakuulonne
3rd person	korvakuulonsa

See also

• kuulo (“sense of hearing”)